Navelina Sporthorses

Kasvatus

Navelina on valinnut kasvatusroduikseen kaksi loistavaa urheiluhevosrotua: hannoverin- ja holsteininhevoset. Rotunsa puolesta ne sopivat erinomaisesti kilpahevosiksi moniin eri lajeihin, mutta meillä hevosten painotuksena on kuitenkin esteratsastus. Reaalimaailmassa molepien rotujen edustajat ovat menestyneet kansainvälisentason este- ja kouluratsastuksen lisäksi myös olympia- ja maailmanmestaruustasoilla. Olemme ylpeitä saadessamme työskennellä huippujen kanssa!

Kasvatukselliset tavoitteemme ovat kaunistelematta hyvin yksinkertaiset, mutta samalla myös tavoittelemisen arvoiset: pyrimme saattamaan maailmaan täyspäisiä estehevosia, joilla on kapasiteettiä ja luonnetta suuriin esteluokkiin. Meillä syntyneet kasvatit tunnistat loppuliitteestä LIN.


Myyntiehdot

Kasvatille toivon huolehtivaista kotia, jossa sillä kisattaisiin edes jonkin verran ERJ:n alaisia kisoja. Turhan tiukkapipoinen en kisauksen suhteen kuitenkaan ole, ja halutessasi voit antaa kasvatin minun kisattavakseni, jos tunnet, ettei oma aikasi riitä.

  • Kasvatti tulee rekisteröidä VRL:n hevosrekisteriin:
    Kasvattajaliitte on LIN, kasvattaja on NAVE2851 (syntymämaa Espanja).

  • Kasvatille on tehtävä muistosivut ja ilmoitettava minulle, jos se kuolee.

  • Ilmoitus sivuista mielellään parin viikon sisällä sähköpostiini (takkuraa@gmail.com).


Kasvattilista

Nro Syntynyt Rotu Varsa Isä Emä Omistaja
40 27.02.2017 hann-o. Khadamer LIN Kopf Abwärts Kheedar Sanchez
41 00.00.2017 hann-o./t. *** LIN Ciriano Symphony Soldier pinja
42 13.05.2017 hann-t. Eurydike LIN Boneyard LIN Cranleigh Galatea Nikki
43 11.08.2017 hols-o. Andy Warhol LIN Cassinio Artpop GER Nikki